Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

| READY/ STEADY/ BALCONY

May 22, 2012

| READY/ STEADY/ BALCONY

Kesäkuun ensimmäisenä tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun ensimmäiset muuttolaatikot rojahtivat eteiseen. Viime kesästä on jäänyt vaan ihan pari muistoa mieleen - grillihampurilaiset keskellä yötä naapurin portailla, pari reissua rannalle sekä remppaa, remppaa ja remppaa. En esimerkiksi muista mitä tein juhannuksena - ehkä remppasin? Parvekkeella ehdittiin juoda varmaan yhdet saunaoluet ennen kuin parvekkeenlattia revittiin auki ja kaaos (sielläkin) alkoi.



animal plates | p. arrhenius / konglomerat // blog gifts
yellow cup & spoons | rice
cups with yellow stripes | marimekko
red jug | stelton / flea find


Tänä vuonna ei tehdä ainakaan remppaa (ei ainakaan omasta aloitteesta). Syystäkin siis olin ihan järkyn iloinen, kun sain kesäkukat istutettua, parvekkeenlattian öljyttyä ja merimiehen tekemät kalusteet paikoilleen! Jee! Tänä kesänä istun tässä aina kun on tilaisuus - aamupalalla, iltapalalla ja kesällä jokaisella muullakin aterialla, jonka säiden puolesta vaan pystyy ulkona olemaan! "Sisustus" on vielä työnalla, mutta iloisia värejä tulee ainakin. Lisäksi pari isoa lyhtyä, kukka-amppeli, ehkä ulkovalot, auringonvarjo, pirteitä tyynyjä...lista ei ihan heti lopu :D




We moved in to this apartment nearly a year ago after a long wait. Altough I was so happy about our new home, I only partly remember things from last summer. This was because we renovated almost the whole summer and had so little time to enjoy for instance our balcony. So you can guess if I was happy to get summer flowers planted, floor oiled and the outdoor set made by the sailor ready for use! Happy, happy!! The best part is still yet to come, namely styiling the balcony. There will be color, that much I can promise :D

  /  maiju


Labels: , ,

16 Comments:

At 22/5/12 20:24 , Blogger Niinu said...

Ihanat kalusteet! Ja värit!
Melkein alkoi kaipaamaan parveketta; siellä ei olisi ainakaan niin paljon rikkaruohoja kuin omakotitalon puutarhassa;)

 
At 22/5/12 21:02 , Blogger iive said...

Voi että sie oot saanut noita lautasia. Itse yritin yksi päivä niitä tilata, mutta en sitten tilannutkaan kun kaikkia ei ollut saatavilla. Olisin halunnut yhdellä kertaa ne kaikki.

Kauniit parvekekalusteet teillä :)

 
At 22/5/12 21:56 , Anonymous Anonymous said...

Very nice scenary and colours! Summer is here! Have a Nice evening!

 
At 22/5/12 22:10 , Blogger Janne said...

Love those plates!! <3 your colours.

 
At 22/5/12 22:18 , Anonymous Lina på rumochrabalder said...

Sweet balcony! And lovely plates. Just lovely.

 
At 22/5/12 22:59 , Blogger Martina; Bibi. said...

Che bello pranzare all'aria aperta e bellissima atmosfera!

 
At 23/5/12 08:26 , Blogger Nonna said...

Ihanalta näyttää! Tänä kesänä sitten asutte pihalla! Kestävätkö nuo lautaset muuten konepesun hyvinä?

 
At 23/5/12 08:42 , Blogger IhanHelmee said...

OI,onpas nättiä ja viihtyisää! Ihana tuo pöytä, ihaillen katson sen tummaa pintaa, ja sen jälkeen katson ikkunasta omaa terassia....Meille on laskeutunut valtava keltainen siitepölyhuntu(havumetsässä kun asustellaan), joten kaikki pinnat, kalusteet ja tekstiilit ovat sen alla. Niisk ja aivastus.

Ihanan kesäisiä ruokailu-ja lepohetkiä ihanalla partsilla!

 
At 23/5/12 12:15 , Blogger maiju said...

Joo parveke-elämä on helppoa, kunhan muistaa kastella kukat niin se on siinä!

 
At 23/5/12 12:16 , Blogger maiju said...

Mulla on näitä kaksi, vaikka useampikin kelpaisi ilman muuta. Harmi ettet saanut kaikkia tilattua kerralla :/

 
At 23/5/12 12:16 , Blogger maiju said...

Thank you!

 
At 23/5/12 12:17 , Blogger maiju said...

Me too, they are Swedish design, lol!

 
At 23/5/12 12:17 , Blogger maiju said...

Thanks, those plates are my favorites too :)

 
At 23/5/12 12:18 , Blogger maiju said...

Thank you, altough I don´t quite understand italian! :)

 
At 23/5/12 12:19 , Blogger maiju said...

Joo melkein asutaan :) Oon tähän mennessä pessyt lautasia vain käsin, mutta niiden pitäisi kyllä kestää konepesua. Ainakaan Ricen vastaavat melamiini-astiat eivät ole kärsineet konepesusta.

 
At 23/5/12 12:20 , Blogger maiju said...

On meilläkin siitepölyä, vaikka varmaan vähemmän kun ollaan keskustassa ja on vähemmän puita ympärillä. Se on sitten inhaa tavaraa, toivottavasti menee pahin pölytys pian ohi!!

 

Post a Comment

// Oh, you made my day!
Thank you for your comment //

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home